Will ja Lou ovat heti alusta alkaen kiinnostavia ihmisiä. Kun kirjaa alkoi lukea, ei sitä halunnut päästää käsistään. Koulutuspäiväkin parin minuutin junamatkan päässä tuntui hieman harmilliselta, kun kirjaa ei noin lyhyelle työmatkalle kertakaikkiaan kannattanut ottaa mukaan. Will on viettänyt ennen hänet halvaannuttanutta onnettomuutta liikkuvaa ja railakasta elämää, eikä hän nyt 35-vuotiaana neljä vuotta onnettomuuden jälkeen näe elämässään mitään hyvää. Avuttomuus ei ole häntä varten. 28-vuotias Lou puolestaan on ollut tyytyväinen pieniin ympyröihin ja jopa jämähtämiseensä pikkukaupunkiin, joskin taustalla on pelkoja ja vaihtoehtojen puutetta. Will on rikas, Lou tilanteessa, jossa joutuu elättämään perhettään.
Lou yrittää kaikin keinoin saada Willin näkemään elämässään jotain hyvääkin ja löytämään ne mahdollisuudet, jotka vammautuneenakin ovat ulottuvilla. Lou jopa käy "tetrojen" keskustelupalstalla hakemassa oppia nimimerkillä "Pörriäinen". Will puolestaan ottaa tehtäväkseen Loun elämänpiirin laajentamisen, tämän rohkaisemisen tarttumaan kaikkiin niihin mahdollisuuksiin, joita Will näkee Louisan hukkaavan. Willillä on tähän rahaakin käytettävissään. Kumpikin haastaa ja patistaa toistaan. Itse mietin, että ei Willinkään entinen vauhdikas elämä olisi kaikkia varten, ja on hyväkin osata olla vähään tyytyväinen. Mutta itse tehdyt, kuvitellut rajoitukset pitäisi osata romuttaa. Tyytyminen ei saa tarkoittaa tyytymättömyyttä, mahdollisuuksien hyödyntäminen ei saa tarkoittaa hampaat irvessä suorittamista.
Mutta; kirja on myös rakkaustarina. Ehkä kaikista tärkein asia kirjassa on rakkaus. Mutta mitä rakkaus missäkin tilanteessa tarkoittaa, siinäkin on oppimista.
Tämän kirjan jälkeen en ole vielä pystynyt aloittamaan uutta kirjaa. Will ja Lou ovat vahvasti mielessä, kirja oli melkoinen elämys. Ei tällaisia kirjoja voisikaan koko ajan lukea ja seuraavaksi otankin vuoroon jotain varmuudella huomattavasti vähemmän tunteisiin vetoavaa eli uusimman Vish Purin..!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti