Muumimarinaa

Meidän perheessä ei olla mitään erityisiä muumifaneja. Tykätään, mutta ei nyt mitenkään villisti. Toki tee maistuu hyvältä muumimukista. Meillä on myös kaikki Riina ja Sami Kaarlan ihanat muumeista kertovat luukkukirjat, ja Ilta saapuu Muumilaaksoon -sarjan satukirjat. Nuo Ilta saapuu Muumilaaksoon -kirjat ovat meillä eräänlaisia reissukirjoja, ne ovat pieniä ja kevyitä, ja sisältävät kuitenkin monta mukavaa tarinaa. Ja tarinat ovat kieltämättä oivallisia juuri iltasaduiksi. Joulun alla ostin Ilta saapuu Muumilaakson -sarjan uutuuden, Juha Ruusuvuoren kirjoittaman kuuden tarinan kirjasen Seikkailujen Muumilaakso. Ja tästä on nyt hieman maristava. Kirja poikkeaa linjasta!

Olen ymmärtänyt, että siihen on aika tarkat säännöt, kuinka muiden kirjailijoiden on Tove Janssonin hahmoista kirjoitettava. En nyt sitten tiedä, rikkooko Seikkailujen Muumilaakso näitä sääntöjä, todennäköisesti ei, mutta minulle kirja näyttäytyi erilaisena kuin sarjan aiemmat kirjat. Teenpä nyt ihan kolmen kohdan listan minua kouhuttaneista asioista...

1) Muumit juovat kahvia. KAHVIA! Kahvi ei kertakaikkisesti sovi muumeille, ei edes nokipannukahvi muumimaisella retkellä.

2) Muumipappa toteaa muistelleessaan menneitä, että kun hän oli lähdössä purjehtimaan saareen Muumimamman kanssa, hän havaitsi tuulen olevan nousemassa, mikä tarkoittaisi, että hän joutuisi jäämään Muumimamman kanssa saareen myrskyn vangeiksi, ja sehän olisi Muumipapan mielestä parasta koko retkessä. Minä EN halua joutua miettimään, mitä Muumipapalla oli taka-ajatuksena, kun hän vie pahaa-aavistamattoman Muumimamman purjehtimaan saareen, josta ei sitten päästääkään yöksi kotiin. Näistä jutuista en tosiaan halua tietää mitään.

3) Haisulin ilkeän käytöksen taustoja avataan. Kirjassa todetaan, että Haisuli pilasi toisten leikkiä, koska halusi tosiasiassa itse mukaan ja valehteli, koska ei ollut lapsuudessaan oppinut rehellisyyden merkitystä. Ja kirjassa Haisuli jopa itki liikutuksesta saatuaan lahjan. Sinänsä tämä kaikki on tietysti ihanan opettavaista, mutta jotenkin outoa silti. Haisuli aina ollut Haisuli, ei siinä ole tavattu pohtia, miksi hän nyt on sellainen. Eikä Haisuli ole myöskään muuttunut toisenlaiseksi. Mitäs sitten tehdään, jos Haisuli ryhtyy täysin kiltiksi!?

Lapset eivät kiinnittäneet näihin edellä mainittuihin asioihin mitään huomiota, joten kohderyhmän mielestä mitään ongelmaa ei liene ole. Mutta iltasadun lukijaa häiritsi kovasti..!

Vuodenvaihteen lukupäiväkirjaa

Tarquin Hall: Vish Puri ja lemmenkommandojen tapaus
Tämä on jo neljäs suomennettu Vish Puri -dekkari. Kirjoissa itserakas yksityisetsivä Vish Puri ratkoo rikoksia, ja tämän harmiksi niitä ratkoo toisinaan myös hänen iäkäs äitinsä, vaikka perheeseen pitäisi mahtua vain yksi yksityisetsivä. Kirjojen merkittävää antia on Intian kuvaus, se on mielenkiintoista luettavaa. Ihmispaljous ja kova, kuuma aurinko antavat kirjoille ihan oman sävynsä. Mutta kyllä rikostapauksissakin riittää kiemuroita, välillä on suorastaan vaikea pysyä mukana. Lahjontaa, petoksia, järjestettyjä avioliittoja ja niistä pakenemista, kastijaon armottomuutta.. huh!

Kaari Utrio: Ruma kreivitär ja  Ilkeät sisarpuolet
Minulla on meneillään Utrio-buumi. Paperiprinssin jälkeen luin uudelleen hyllystäni löytyvän Ruman kreivittären. Joululahjaksi tahdoin myös jo aiemmin lukemani Utrion kirjan Ilkeät sisarpuolet, ja epookkiromaanien uudelleen lukeminen jatkuu... On äärimmäisen nautittavaa lukea viihdyttävä rakkausromaani, joka sisältää myös runsaasti asiaa, ja niin mielenkiintoisella tavalla, että historia ja asiasisältö ovat suuri osa kirjan viehätystä. Rumassa kreivittäressä ovat päähenkilöinä tupakkatehtailija Anton Wendel ja aatelinen vanhapiika Julia Gyllenfalk. Julia on saanut sukulaiseltaan pilkkanimen "Ruma kreivitär", ja vaatteista ja ulkonäöstään piittaamaton Julia lisää edesottamuksillaan vain lisää vettä myllyyn. Julia on joutunut ottamaan peluri-isänsä romahtamaisillaan olevassa talossa vastuun taloudenpidosta, ja tehtailijaa puolestaan katsovat monet alaspäin hänen syntyperänsä takia. Julia ja Anton ystävystyvät, ja tämä ystävyys osoittautuu kummallekin yllättävänkin tärkeäksi monimutkaisen arjen kiemuroissa.

Ilkeät sisarpuolet -kirja on mielestäni eräänlainen itsenäisten ja rohkeiden naisten ylistys. Tuolloin elettiin aikaa, jolloin naimaton nainen ei saanut itse edes hallita omaisuuttaan, vaan asiat hoidettiin holhoojan kautta. Ja avioliitossa koko omaisuus siirtyi aviomiehen hallintaan. Kirjan päähenkilöt ovat Matilda, joka haluaa perustaa naisopiston edistääkseen naisten koulutusta, Julia, joka haluaa kyllä avioitua, mutta vain rakastamansa miehen kanssa, ja Beata, joka puolestaan näkee avioliiton keinoksi saavuttaa haluamansa asema ja arvostus, rakkaudesta viis. Kirjassa koetaan Turun palo, muutetaan Helsinkiin ja edistytään tavoitteissa..

Catharina Ingelman-Sundberg: Kakkua, kiitos!
Ruotsalaisen Catharina Ingelman-Sundbergin kirja Kakkua, kiitos! sijoittuu vanhusten palvelutaloon ja on siinä mielessä samantyyppinen suomalaisen Ehtoolehto-sarjan kanssa, että näissä tuodaan esille vanhustenhoidon nykypäivää epäkohtineen. Mutta Kakkua, kiitos! on siinä mielessä rajumpi versio, että tässä vanhukset alkavat tehdä rikoksia päästäkseen palvelutalosta vankilaan, koska vankilassa heillä olisi paremmat olot?! Suomennoksen kaksimerkityksinen otsikko avautui minulle varsin myöhäisessä vaiheessa, hidas kun olen. Vanhukset arvostivat kyllä kovasti pullaa iltapäiväkahviaikaan, mutta heidän tavoitteenaan oli saada kunnon kakku sopivan pahoista rötöksistä. Vauhtia piisaa, ja välillä juonenkehittely kärsii, kun kirjassa sännätään tapahtumasta toiseen, mutta kyllähän kirja hyvä oli. Jatko-osakin on jo ilmestynyt.

Kristiina Bruun: Kaikki mikä on sinun
Ostin Kristiina Bruunin kirjan Kaikki mikä on sinun itselleni joululahjaksi ihan kirjan kauneuden ja kiinnostavan takakansitekstin tähden. Kirjassa on kukikas kansi ja kultaisia kirjaimia, ja takakannessa esitellään kolme mielenkiintoista henkilöä, suomalainen Anna, ja bangladeshiläiset Taslima ja Delwar, joiden elämien luvattiin kietouvat yhteen. Mitään en ollut Bruunin esikoisteoksesta aiemmin kuullut, mutta niin vain käärin sen itselleni joulupakettiin. Kirjassa Anna lähtee Yhdysvaltoihin opiskelemaan, ja tavoitteena ovat kiinnostava ura ja amerikkalainen aviomies. Rakastuminen bangladeshilaiseen mieheen tuo tavallaan mutkia matkaan. Kun lähdetään Bangladeshiin, kulttuuriset erot tulevat hyvin esille, ja suomalaiselle maan ihmispaljous, sukujen rönsyilevä runsaus ja kulttuurista ja erilaisista vaaroista aiheutut rajoitukset ovat kova pala. Delwar on kirjassa eräänlainen tarkkailija, joka pohtii suomalaisnaisen pärjäämistä omasta kulttuuristaan käsin, ja Taslimasta tulee Annan ystävä, ja molemmat tukevat toisiaan. Pidin kirjasta todella paljon, ihmiset kasvoivat ja voimaantuivat. Siitä sai lukijakin jotain itselleen.

Liza Marklund: Rautaveri
Haikeana totean, että Rautaveri oli sitten viimeinen Marklundin Annika Bengtzon -dekkari. Kirjassa solmitaan hienosti monet kirjoissa vuosia kulkeneet langat yhteen ja annetaan sarjalle hyvä päätös. Kirjassa teemana on Annikan siskon katoaminen ja sarjamurhaajaksi epäillyn miehen oikeudenkäynti. Annikan ex-miehen touhuilu jäi kirjassa kuitenkin sellaiseen vaiheeseen, että sitä jäi miettimään, aikooko kirjailija vielä jatkaa tästä kirjoittamista, mitä kautta Annikasta ja tämän uusperheestäkin vielä kuultaisiin. Oli myös hienoa, että kirjailija paransi kirjassa Annikan sielun haavoja - nyt lukijan ei tarvitse miettiä, kuinka Annika jatkossa pärjää, sillä kyllä hän pärjää!